Ryhtiliikettä

Nyt pitää jo jotain kirjoittaa.

Tällä kertaa tauko on pitkä tarinassa, ei soitossa. Soittokämpän saranoista rasvaa ovat syöneet Tomin poppoo ja me. Koko äänityskalusto on uusittu hienoksi PC -pohjaiseksi moniraitahutuksi ja kitaristien ujot transistorit ovat kasvaneet ENGL- ja Marshall rivistöksi. Soitollakin on oltu, ja ehkä jotain opittukin. Myös Blues -miesten perinteinen Rauma Blues koettiin, tosin ilman allekirjoittanutta.

Selityksen paikka. Noniinkunnojaa. Eh? Hyvä on, istutaanpa alas.

Jo tuossa lopputalvella alkoi tuntua, että virta käy vähiin. Sitten se kävi vähiin. Eikä tarvitse nyt sosiaalisantraa soittaa oitis apuun, siitä ei ole kyse. On vaan niin, että kun bensa hupenee, pitää nostaa kaasua, kun se on mahdollista. Tällä kertaa kärsimään joutuivat hupi ja harrasteet, mahdollisesti voitolle jäivät työ ja muut haasteet. Vähän nolottaa.

Pakollinen tasaus oli oli funtsittu tapahtumaan loman aikana. Täydellisen tieteelinen kaava; pohjaan poltettu papu kauas karkuun Italian aurinkoon ruskettumaan. Jep, jep, mutta se onnistui. Tieteeseen kuuluu myös virhemarginaali, joksi osoittautui sitten se Rauma Blues. Jokainen voi ainakin yrittää laskea sitä tunteiden ristiaallokkoa, kun jäähdyttelin varpaita Adrianmeressä, muun orkesterin pakatessa makuupussejaan Raumalle.

Kohtalon koura kirpaisi vielä allekirjoittanutta, nyt paljon totisemmin. Tämän blogin (orkesterin) historian alkulehdiltä saattaa löytää viitteitä entisistä tyttöystävistä, innoittajista tai muuten tärkeistä henkilöistä. Heinäkuun lopulla tullut suruviesti ikuisti -toivoakseni- yhden kohtalon myös osaksi tämän orkesterin syntyhistoriaa. Henkilökohtainen menetys oli paljon blogin sivutilaa suurempi.

Mutta karavaani kulkee ja rankkurit juoksevat. Mennään mukana.

-Pekka-