Mekastusta

Taas oltiin asialla. Blues miehet ja osa Tomin poppoosta. Ilta alkoi kuudelta, ja päättyi onnistuneena viideltä. Välillä olitiin seilissä, välillä mantereella. Mutta nyt meni jo henkeen, otetaanpa alusta.

Firman syysriento alkoi klo 6, Päijänteen rannalta. Potkuroitu paatti vei valikoidun seurueen läpi Keskisen Suomen rantatonttien, arvokkaasti ja miltei juhlavasti. Tai no, yläkannen karaoke -mikrofoni saattoi tästä verottaa osansa. Kohtuu pienillä menetyksillä siis päästiin takaisin, ja ilta oli onnistunut. Oikeasti.

Sataman laiturilta väki suunnisti kohti uusia haasteita. No juu, baariin menivät. Mutta puolen tusinaa hämärää hahmoa onnistui sulautumaan öiseen pimeyteen, eikä aikaakaan, kun tumma Tśekkiläinen nelipyöräinen henkilöauto™ imaisi seurueen pois. Pois pahuudesta, saattaisi joku oikolukea, mutta mitä vielä. Muilutus vei kohti soittokäppää.

Taktiikka olikin toiminut täydellisesti. Soittokämpän olivat tällä välin miehittäneet -laivaristeilyltä paitsi jääneet- puolijoukot, ja plugit laitettiin oitis jageihin. Paitsi tietysti herrasmies -rumpali, joka vain työnsi tulpat korviinsa. Ja sitten mentiin. Rock'ia eestä ja takaa, bluesia varmemmin ja välillä vähän hevimpääkin otantaa. Ääntä riitti. Tosin pitää myöntää, että aikojen alussa, Mökin hämärässä, aikalaiset altistuivat pahempiinkin päästöihin. Ainakin kvalitatiivisesti tarkastellen. En ole tohtinut selvittää, jättivätkö nuo vuodet muutoksia kenenkään geeniperimään. Ja joskus, kun kukaan ei sitä odota, palaamme vielä. Mutta se on jo toinen tarina, jonka haluaisin toki kirjoittaa.

Takaisin tilanteeseen. Veivasimme tuttuja juttuja ja joitakin uusiakin, ainakin muistin suomissa rajoissa. Uusi hieno moniraitahuttu taltioitui PC:n sisään. Siihen viriteltiin oma näyttökin soittokämpän puolelle, jotta kaikki näkevät, kun REC loistaa punaisena. Varma konsti saada poppoo soittamaan ukko-nooa väärin. Yö eteni ja Tomin poppoo poistui kunnialliseen aikaan, me muut emme. Se on sitä Rock'ia.

Yö jatkui painottomasti; välillä soitettiin Bluesia, välillä ei. Herrasmiehet osaavat jo tämän. Sopivissa kohdin paranneltiin maailmaa, kamoja tai muuten vaan itsetuntoa ja sitten soitettiin taas.

Yö vaati kuitenkin veronsa; tuli aika hiljentää kämppä, sammuttaa valot ja lähteä pois. Tai siis soittaa taksi. Niimpä jo hitaasti marinoitunut seurue siirtyi ulos odottelemaan. Taksia vaan ei kuulunut. Soitettiin uudestaan, odoteltiin, eikä kuulunut. Kului tunti. Soiteltiin taas. Enää ei juuri edes odoteltu. Se on sitä Blues'ia.

Kun viimein pääsin Vaimon viereen ja painoin pään tyynyyn, vannoin, että tämä otetaan uusiksi. Pian.


-Pekka-