Sananen pari

T-kaupan laatikoita pari päivää sitten kämpälle viedessä näytti arki jälleen kyntensä.

Tunkkainen stabiili hiljaisuus vallitsi tiloissa. Seinänaapurit kuuluivat kolistelevan pajassaan, mitähän ne oikein touhuavat - vähintäänkin omituista ja epäilyttävää?
Asiaa korjatakseni ryhdyin välittömästi päättäväisiin vastatoimiin. Kamat tulille ja kaapeista räimettä puolisen tuntia, ettei pääse unohtumaan ketkä majailevat seinän toisella puolella!!
Joku päivä yllätän ja ryhdyn treenaamaan rumpujen soittoa, sivulliselle melkoisen rassaavaa kuunneltavaa, varsinkin jos kapuloita pitelee niinkin taidokas takoja kuin meikäläinen.

Poppoomme ehti, muistaakseni, edellisen kerran kokoontua täydellä miehityksellä viime talven lumien aikaan, pari kolme kuukautta sitten. Kenelle tahansa työnsuunnittelijalle tms. koordinaattorille olisi haastava tehtävä järjestää maksimimäärä yhteistä aikaa neljälle perheelliselle, joista kaksi tekee matkatyötä ja kolmella puolisko vuorotöissä. Suurelle yleisölle emme voi kuin pahoitella levytysten pitkää aikaväliä, jonka ensimmäinenkin kiintopiste vielä saavuttamatta.

Se loistava piirre kämpän "yksityisomistuksessa" on että kamat ovat aina kuuliaisesti odottamassa samoilla sijoilla mihin edellisellä kerralla jäivät. Ja useimmiten valmiiksi avattu olutpullokin odottaa mikserin vieressä - tosin puolillaan hometta.

...auttaisikohan muutaman hehkeän taustalaulajan hankkiminen. (roudariosasto huom.!)
;-b

Lopuksi loppuunkulunut ontuva hokema hiiltyneeltä virittäjältä:
"Minkä aakseen jättää sen eestään löytää"