Varjoissa vapaan maailman

Neiti kevät on täällä taas. Takapihan katolta pudonnut lumikasa kamppailee olemassaolostaan kesää ja kahta pientä lapiomiestä vastaan. Turhaan, sillä sellaista se on; yks tulee, toinen menee.

18. tammikuuta kaikki oli toisin. Laitoin kaupasta kantamani oluet ulos takarapulle tekeytymään, ja saunan jälkeen luontoäiti oli hoitanut etiketin kuntoon. Parin kylmän oluen jälkeen kylätie vei soittokämpälle, jossa veivattiin yksin ja yhdessä kaikki tunnetut viisut. Viimeinen näytös oli varattu itseoikeutetusti roudareille. Sirkus huipentui urkuharmooni -sooloon, jonka jälkeen tuli lähtö. Taksi odotti jo pihassa; tarkoituksena oli ottaa haltuun meidän pikku kuppila, joka oli jaettu jo aikoja sitten moneen osaan.

Sanotaan, että kerran elämässä jokainen on oman elämänsä tähti. Vanhoilta vaan ottaa enemmän aikaa muistaa jo löytäneensä illan kaunein nainen. Tunsinkin, että kuolen, kun jouduin torjumaan pikku Minnan tangon. "Älä itke" ryhdistivät muut, ja niin soittopoppoon kollektiivinen mieli pelasti yhden kuilun reunalla vaappuneen parisuhteen mustasukkaisuus -kompleksilta.

Beatles soitti levyltä, baarien miehet viihtyivät ja viimeinen näytös alkoi. Päätimme, että ennenkuin yö tekee meistä varkaat, lähdemme kotiin. Karhubaari saa jäädä. Yksissätuumin marssiaskeleet saattoivat orkesterin mobilisointikeskukseen, josta bussi 17 vei seurueen pois. Jäljelle jäi vain pölyävä tie ja valokiilaan pyrkivä yöperhonen.

-Pekka-

Hiljaista

Sanotaan että hyvä muusikko hallitsee myös tauot.
Sillä perusteella edustamme huippuluokkaa. Tosin taukojen mitta hipoo jo äärettömyyttä, noinniinkuin perinteisen nuottiesityksen aikaskaalalla.

Kaikki aikanaan...