Tulimme, näimme ja -no, kävelimme.
Rauma Blues tapahtumaan valmistautuminen aloitettiin, heinäkuun H-hetkeä ajatellen, joskus viime talvena. Tai ehkä jo aiemmin, mutta en enää muista. Tuumimme soittokämpän sohvalla, että sinne mennään, tavalla tai toisella. Kokoonpanoksi varmistui pikkuhiljaa soittopoppoo vahvistettuna roudarilla, joka ikäänkuin kuuluu kulisseihin.
Koko talven kestäneen suunnittelun ja pähkäilyn jälkeen meillä olikin kesäkuun lopussa käsillä varma ja hiottu suunnitelma; sinne mennään, tavalla tai toisella. Jossain vaiheessa lupa-anomukset oli ainakin äherretty, julkaistu ja saatu leimattuna takaisin. Hintaa ei kukaan koskaan halunnut ottaa puheeksi, minä tosin tapetoin vieläkin. Suunnitelma kuitenkin siis piti.
Ovelasti, kuin tekosyyn suomalla varmuudella Petteri oli varannut etukäteen majoituksen. Ja koska olimme ajoissa, saimme mitä halusimme. Kaksi huonetta liikuntasalin yläkerrasta, jotka sopivat erinomaisesti urheilullisille nuorille miehille. Ja meille. Hieman ennen lähtöä Janne ilmoitti, että perheen nelipyöräinen Ranskatar, tilaihme ja diesel, oli suotu orkesterin keikkakäyttöön. Ja kun mobilisointi oli hoidettu, kaikki oli valmista.
Pakkasimme laukkumme ja lähdimme, kun aika tuli. Huolettomasti seurue harppasi poimuajolla ajassa eteenpäin, oluet syväjäädytettynä takakontissa. Aikavääristymää ei havaittu, kun laskeuduimme paikallisen Prisman pihaan. Täydennysten jälkeen etsimme majapaikkamme ja kotiuduimme. Kyllä kelpasi, kaksi huonetta ja sauna. Sauna tekee miehestä kuin uuden ja siihen me uskoimme.
Illan ohjelma oli etukäteen tiedossa. Siirtyminen kaupungille ja syömään. Olimme varanneet (tai Petteri) etukäteen valkoisen pöytäliinan parhaasta ruokapaikasta. Kahden tunnin aherrus palkittiin hienolla kokemuksella hyvän ruoan parissa. Lasku olisi saanut taatusti Sveitsin fregattilaivaston vuosibudjetin kalpenemaan, mutta näin jälkeenpäinkin arvioiden homma kannatti ja otettaneen orkesterissa tavaksi.
Ensimmäisen illan Blues -anti oli odotettavissa pienellä klubilla kaupungin keskustassa. Siirryimme sinne. Klubi osoittautui pieneksi puurakenteiseksi seurojentaloksi, jonka seinistä kaikuivat vielä suuret puheet. Mutta jo hetken kuluttua Blues. Paikallisin (?) voimin kasattu orkesteri aloitti homman ja toimi hienosti. Ilta eteni ja tunnelma tiheni. Illan toinen ja viimeinen esiintyjä oli laiha, vanha tumma mies, josta jäi mieleen aurinkolasit ja klovnin pulleat housut. Seurueemme roudaria artistin fraseeraus miellytti erityisesti, pieneen hilpeyteen asti. Yliannostuksen pelossa päätimme palata takaisin majoitukseen.
Tässä vaiheessa Rauman topografiasta alkoi paljastua yllättävä käänne: Raumalla mistä tahansa pisteestä toiseen pisteeseen on matkaa noin kilometri. Tämä varmistui seuraavasti: Seurue lähti paluumatkalle majoituksen kotoisaan turvaan kahtena ryhmänä, joista toinen poistui ensimmäisenä. Ensimmäisen ryhmän lähestyessä majapaikkaa, vastakkaisesta suunnasta saapui toinen ryhmä. Hetken geometrisen pohdinnan jälkeen hypoteesi alkoi varmistua. Päätimme kuitenkin pidättäytyä tieteellisestä julkaisusta vielä toistaiseksi ja menimme saunaan.
Aamu valkeni aurinkoisena ja tunnelma oli muutenkin blues. Edellisen illan ensimmäinen ryhmä suoritti varovaisen tiedustelun Rauman torille, toisen ryhmän varmistaessa selustaa. Matkaa kertyi noin kilometri, kunnes oltiin keskellä kuuluisaa Wanhaa Raumaa. Rauhallinen kierros ja paluu majapaikkaan. Totesimme tarvitsevamme pienet päiväunet, jotka toteutettiin välittömästi.
Reissumiestä ei lämmitä mikään niinkuin sauna ja -tuota, se toinen juttu. Meillä oli sauna, joten menimme sinne ja teimme suunnitelman illan päätapahtumaan: Koska kohde oli lähellä, odottelemme majapaikassa ja siirrymme paikalle viimehetkellä jalkaisin. Ensin pitäisi kuitenkin syödä. Lähigrilli oli bongattu yöllisen ryhmätyön tuloksena. Matkaksi osoittautui noin kilometri. Paluu takaisin ja somistautuminen.
Rauma Blues jyrähti käyntiin illalla klo 17, käveltyämme noin kilometrin tapahtumapaikalle. Musiikillisen annin ohella huomio kiinnittyi tarjoilualueen sopimuspolitiikkaan. Tarjolla oli Kukko -olutta. Ja vain Kukko -olutta. Ottamatta kantaa käymisteitse humaloidun juoman laatuun on ikävää, että moiset -sopimuspoliittiset- seikat vievät voiton vapaalta kilpailulta. Onneksi soitto soi.
Illan esiintyjät seurasivat toisiaan, puuvillapeltoja halkoivat välillä truck-country sovitukset, ja ilta eteni kohti päätähtien loistoa. Ainakin luulimme niin, kunnes lavalle pääsi vanha tuttu musta mies edelliseltä illalta. Klovnin housuja emme enää onneksi nähneet, mutta soittotekniikka iskostui jopa roudarimme mieleen. Lyhyt hapenotto ja paluu ämyreiden ääreen. Dr John tuli, asetti keppinsä ja soitti pianoa. Kunnes herätyskello pianon päällä soi ja maestro oli tiessään. Lumoava esitys, josta jäi tunne, että koko orkesterin voimalla se nytky siinä rytmissä olisi toiminut vielä paremmin.
Janiva Magness tuli ja täytti salin äänellä, joka nosti ainakin miespuolisten kuulijoiden genitaalit pakkas-alueelle. Epäilen, että naisen karjahdusten kaikua raapataan katosta irti vieläkin. Ehdoton esiintyjä ja levyt pakkohankintaan. Vaimolle ei tohdi näyttää, ettei ota mallia.
Ja sitten tuli Sue. Sue Foley, nätti pieni tyttö kitaran kanssa ja rosoisen herkkä ote. Janne lähti ensin ulos olut-telttaan, mutta palasi pian. Ja rakastui oitis. Rauma -pipo päässä ja valkoinen muovikassi kädessä mies lähetti twelve-bar terveisiä kohti lavaa, mutta Sue ei huomannut. Sydäntä särki vierestä katsoa, mutta niinhän sen piti mennä.
Ilta kiertyi pois, yö alkoi muuttua aamuksi. Tapahtuma päättyi tyylikkäästi ja päätimme poistua samoin. Kokemaamme pohtien kävelimme -tietätte kyllä kuinka kauas- ja pääsimme takaisin majapaikan turvaan. Unta ei tarvinnut odotella. Aamu tuli kesäisen puhtoisena ja liian varhain. Tottuneesti orkesteri kuitenkin järjestäytyi, siistiytyi ja laittaitui matkaan kohti kotia. Huomasin jääneeni velkaa kaikille, joten lienee syytä alkaa järjestellä uutta tapahtumaa ensi vuodelle. Jos Rauma Blues suo.
-Pekka-
