Kerskakulutusta

Tuli uusin sähkölasku. Mihin tämä yletön luonnonvarojen sekakäyttö meidät johtaakaan. Saldoa oli kertynyt komeasti 6 €. Tosin jakautuuhan se neljälle pääosalliselle ja taustakuoron tytöille. Laitetaan tähän oikein kuvan kanssa.

Kesä alkaa asettua aloilleen, samoin loma. Jospa kämpällekin tulisi taas liikettä.

-Pekka-

Laskuri lisätty

Lisäsin sivun alareunaan kävijälaskurin. Lukema näyttää yksittäisiä kävijöitä, mikäli evästeet on sallittu. Jos ei, jokainen sivun lataus kasvattaa laskuria (eli F5 nostaa lukemaa). Taas yksi syy pitää evästeet kiltisti päällä. Tarkemmat raportit keräytyvät lokiin. Siitä näkee -myös graafina- mm. sivulla vietetyn ajan, selainversion, käyttöjärjestelmän, näytön reson, sivulataukset, sivulle palanneet, yms. muuta mielenkiintoista. Näitähän ne keksit juoruavat. Meneekö samalla yksityisyys, on ehkä marginaalikysymys. Vähän sama, kuin sellaisen auton yletön lukitseminen, jota kukaan ei viitsi varastaa.

-Pekka-

Roudarit

Erittäin kannatettava ajatus lisätä tilan toimivuutta "hehkeillä taustalaulajattarilla". Rohkenen kuitenkin epäillä roudareiden soveltuvuutta tähän, vaikka kaikkeen muuhun tunnetusti pystyvät. Perinteisesti tähän pyydetään tyttöystävien suosiollista apua, mutta miten mahtaa suhtautua vaimot? En tarkoita tyttöystäviin, vaan toimenkuvaan.

Kävin myös kämpällä, tilastollisesti eri aikaan kuin muut. Hiljaista oli. Tapailin jotain kannujen takana ja kohensin jääkaappia. Vanhasta tottumuksesta, kakluunia kun ei enää Mökin tapaan ole. Haikailin soittojen perään, tosin omaatuntoa tainnuttaen. Perheellisen [uusio- olisi mielestäni oikea määre, mutta se on jo varattu suomen kielessä ihán väärään tarkoitukseen] miehen pienten lasten vapaaksi osoittama aika on tyrmäävän pieni. Kun vielä vapaaseen ikkunaan pitäisi osua kolmen muun herran kalenteri ja kaikkien yleinen taiteen "kipuna", ei liene ihme, että sisäänkäynti harsottuu. Vaan luulen, että ajan suunta -tendenssi, sanoisi Tamminen- on nyt tämä. Ja kunhan oma jälkikasvusto oppii puhumaan, saan opetettua sille, vaikka foneettisesti, tarvittavat taikasanat isin irtauttamiseksi soitantoon. Onnistuihan se kuopuksenkin aikaan.

Soiton nauhoittaminen on toiseksi pahin asia, minkä voi haara-seisonnassa tehdä. Senhän voi vielä siinä vaiheessa tehdä. Nauhan kuuntelu jälkeenpäin on sitten se lopullinen virhe. Olenkin tullut sisäisen auditoinnin kautta siihen lopputulokseen, että jommasta kummasta on syytä luopua. Päättelin, että kuuntelu on suurempi rasite, joten sen voi sälyttää asiaan muuten vain vihkiytyneille. Ja roudareille. Soitto soikoon, nauha pyöriköön.

-Pekka-

p.s.

Se puolitäysi (homehtunut) olut ei voi olla minun.

Sananen pari

T-kaupan laatikoita pari päivää sitten kämpälle viedessä näytti arki jälleen kyntensä.

Tunkkainen stabiili hiljaisuus vallitsi tiloissa. Seinänaapurit kuuluivat kolistelevan pajassaan, mitähän ne oikein touhuavat - vähintäänkin omituista ja epäilyttävää?
Asiaa korjatakseni ryhdyin välittömästi päättäväisiin vastatoimiin. Kamat tulille ja kaapeista räimettä puolisen tuntia, ettei pääse unohtumaan ketkä majailevat seinän toisella puolella!!
Joku päivä yllätän ja ryhdyn treenaamaan rumpujen soittoa, sivulliselle melkoisen rassaavaa kuunneltavaa, varsinkin jos kapuloita pitelee niinkin taidokas takoja kuin meikäläinen.

Poppoomme ehti, muistaakseni, edellisen kerran kokoontua täydellä miehityksellä viime talven lumien aikaan, pari kolme kuukautta sitten. Kenelle tahansa työnsuunnittelijalle tms. koordinaattorille olisi haastava tehtävä järjestää maksimimäärä yhteistä aikaa neljälle perheelliselle, joista kaksi tekee matkatyötä ja kolmella puolisko vuorotöissä. Suurelle yleisölle emme voi kuin pahoitella levytysten pitkää aikaväliä, jonka ensimmäinenkin kiintopiste vielä saavuttamatta.

Se loistava piirre kämpän "yksityisomistuksessa" on että kamat ovat aina kuuliaisesti odottamassa samoilla sijoilla mihin edellisellä kerralla jäivät. Ja useimmiten valmiiksi avattu olutpullokin odottaa mikserin vieressä - tosin puolillaan hometta.

...auttaisikohan muutaman hehkeän taustalaulajan hankkiminen. (roudariosasto huom.!)
;-b

Lopuksi loppuunkulunut ontuva hokema hiiltyneeltä virittäjältä:
"Minkä aakseen jättää sen eestään löytää"

Kannujen kolinaa

Mitä syntyy, kun nuori pojankloppi pääsee isin autotallissa käsiksi puukkoon, teippirullaan, rautalankaan ja puolitäysiin (tai -tyhjiin) maalipurkkeihin? Valtava kasa loistavia ideoita, metalliromua ja sekajätettä. Nuoren miehen silmissä kaikki tuo yhdessä on rummut. Tiedän tämän omakohtaisten kokemusten perusteella.

Vanha jääkiekkomaila sai luopua kunniakkaasta tehtävästään. Metamorfoosin tuloksena autotallin lattialla oli kasa käsin vuoltuja rumpukapuloita. Uunituoreen rumpalin otteet olivat kuitenkin varastoa kuluttavia, joten myös veljen maila päätyi uusiokäyttöön. Instrumentin sointi oli kuitenkin hyvä, ja pienen virittelyn jälkeen myös maalipurkkien kannet alkoivat pysyä paremmin kiinni. Maali tosin ehti kuivahtaa kaikissa kannuissa ennen tätä toimenpidettä. Ymmärrettävästi myös perhe-diplomatia kohtasi ensimmäiset haasteensa.

Naapurin pojan akustisen kitaran säestyksellä alkoi soitto. Pian havaittiin, että tarvitaan valot ja savukone. Valot löytyivät helposti kodin irtaimistosta, mutta se savukone? Luova mieli keksii ja luovuutta duolla oli. Ratkaisu oli talven jäljiltä (kaikki rokkiorkesterit perustetaan keväällä) ylimääräisiksi jääneet kynttilät, "ulkotulet" oikeammin. Tuli lankaan, hetken poltto ja sammutus. Savua tuli paljon, vieläpä kohtuullisen kauan. Ratkaisun varjopuolet paljastuivat vasta tallin ulkopuolella seinää vasten yskiessä.

Pedakogiikasta en sano mitään, mutta oli varmasti oikea ratkaisu, kun isä osti maakuntalehden ilmoituksen perusteella käytetyt rummut. Ihan oikeat, Maya merkkiset, arvoltaan 1500 silloista markkaa. Samalla harrastus siirtyi autotallista omaan huoneeseen. Savukoneesta oli tosin luovuttava. Naapurit viettivät varmasti ikimuistoisia iltoja noihin aikoihin. Vanha kasettinauhuri ja kuulokkeet olivat lyömätön yhdistelmä alkavan rumpalin tarpeisiin.

Parannus maalipurkeista oli merkittävä, mutta jatkuvaa korjailua ja virittelyä tarvittiin vieläkin. Toisinaan joku teline petti ja kaatui, tai valui hiljalleen alas. Myös kannujen yleisilme oli kyseenalainen, ilmoituksen "kohtuu siistit" oli vahvasti optimistinen. Tähän kaikkeen tuli kuitenkin olosuhdekorjaus, kun pitkään jatkunut ja harkittu agiteeraus alkoi tuottaa tulosta: merkkien merkki oli TAMA, ja Tamat oli saatava. Ensin piti tietysti myydä Mayat pois. Siispä ilmoitus lehteen ja markkinavoimat toimiin. Pian pihaan ilmestyikin ruosteinen Datsun 100A, josta kaksi ostajakandidaattia, isä ja poika. Kauppaa hierottiin ja rumpuja kokeiltiin. Vastoin kaikkia odotuksia tehtiin myös kaupat, oikein kauppakirjan voimin. Uudet omistajat olivat tyytyväisiä tingittyään pyyntihinnasta 250mk. Kaksikko keräsi Mayat ja pakkasi ne 100 A:n sisään. Puhukaa ihmeestä. Takavalojen hävitessä näkyvistä uskalsi myyjäkin jo hengittää, 1750 mk takataskussa.

Rumpali ilman rumpuja on hermoille käyvä yhdistelmä soiton jatkuessa edelleen, joka paikassa, kaikkiin aikoihin. Ennätyksellisen nopeasti omaan huoneeseen ilmestyikin kauan tavoiteltu toive: uutuuttaan kiiltelevä TAMA rumpusetti. Samoihin aikoihin naapurin vanha mies sai ensimmäisen "slaakinsa". Syy-yhteys kiistetään. Investointi oli varsin merkittävä, muistaakseni 4500mk, mutta toisaalta erittäin kestävä; samat rummut ovat nyt soittokämpän hämärässä, sanattomassa suojassa.

-Pekka-

Putkihehkutusta

Taustat aloittelevan rokkibändin nykytilalle on saatu näemmä pääpiirteissään kirjatuiksi. Tarinan edetessä ilmaantuu varmuudella häivähdyksiä menneistä, kuten seuraavassakin.

Jälleen kerran ylittyi laskutaidottoman it-kyvyt kun linkkilista kasvoi leikkaa-liimaa -periaatteen avittamana parilla linkillä.

Allekirjoittanut lankesi putkiuskonnon pauloihin jo orkesterin alkumetreillä, kultaisen kahdeksankymmenluvun loppuvuosina. Tuolloin(kin) aloitteleva, takatukkainen kitaranrämpyttäjä oli päättänyt ampua omistamansa 25W trankkujammun maata kiertävälle radalle ja ostaa tilalle ihka oikean kitaravahvistimen. Pääasiallinen peruste oli rumpalin aikaansaama metakka, jota tunnetusti on pahuksen hankala säätää - noinniinkuin perinteisissä kannuissa. Kyseisenä aikakautena oli vallalla "soittajapiireissä", ts. 15-18v pojankolleilla, vankka luottamus transistorien ylivaltaan vahvaimissa. Putkivehkeet olivat vain historiallinen jäänne jotka vaativat jatkuvaa huoltoa.
No, olihan sinä aikana paljon muitakin kyseenalaisia uskomuksia vallalla...
Joka tapauksessa hankituksi tuli -72 Fender Quad Reverb. Möhkäle irtosi tiukan tinkaamisen jälkeen ja valmiiksi kolhuinen aarre roudattiin silmät kiiluen kämpälle.
Entisöinti on edennyt pikkuhiljaa varojen ja taitojen säätelemänä. Ämyrit, konkat ja putkia on mennyt uusiksi, pikku modifiointia putkien kannalle biasin viritystä avittamaan. Radikaalia ja vaikeasti peruttavaa tuunausta olen tietoisesti välttänyt. Nyt on päästy jo siihen pisteeseen ettei itse comboon ole tarpeen, omasta mielestäni, muuta tehdä kuin vaihtaa putkia säännöllisesti ja viritellä samalla. Näpertelyinto suuntautuikin kitarakaapin tekoon. Nuppina käytän quadia. Perusajatus (?) projektille oli saada aikaiseksi saavutetun blues-soundin ohelle kireämpää kuultavaa pienemmällä volumilla. (Rumpali nyttemmin siirtynyt ohuempiin kapuloihin ja on tainnut ikäkin jo tehdä tehtävänsä, heh heh.)
Siispä t-kaupasta pantiin tilaukseen pari ämyriä ja jokunen ilta meni skitsiä suljetusta, irrotettavalla takakannella varustetusta kotelosta tuhraten, jonka rytmiosasto piirsi ihka oikeaksi cad-kuvaksi.
Laatikkoon ruuvattu ensimmäinen satsi ämyreitä oli harhalaukaus.
Markalla markan tavara - sanoi jo vanha kansa.
Tänään teutoonien maasta tuli uusi paketti, jonka kätköistä kaivelin seuraavat ehdokkaat. Tehonkestoa on hiven lisää ja saundin todennan muutaman päivän kuluessa...

Linkit lisätty

Lisäsin linkit sivulle. Muutin samalla comments -asetuksia niin, että myös bloggeriin kirjautumaton voi kommentoida yks. viestiä. Näin roudarit saavat takaportin osallistua päiväkirjaan. Pahkeisen & Kaizun väliselvityksiä siis odotellaan.

Näin tuli siis kahdesta herrasta kerralla kuuluisia, oikein netissä mainittuna. Ihmeellinen harrastus, vie tututkin mukanaan.

-Pekka-

Paluu tulevaisuuteen

Muuttoauton viedessä soittokamoja kohti uutta kotia, edessä oli pölyistä maantietä ja tuntematon tulevaisuus. Petterin kanssa omatoimisesti tehty saneeraus oli valmis. Uusi kämppä oli akustoitu ja siivottu. Sähkösopimuskin oli tehty. Eriötiloihin tuli myös vesi, mikä oli suuri uudistus Mökin PuuCeen jälkeen. Konepotta on poikaa. Vesilaskun maksaja jäi epäselväksi, eikä ole ratkennut vielä vuosienkaan jälkeen. Vesi kuitenkin tulee ja lähtee, toisin kuin haju, joka aromatisoi miljöön. Ehkä se on hinta, joka mukavuudesta on maksettava.

Soitto jatkui uusissa tiloissa. Ajan saatossa soittomiehiin liittyi myös uusi jäsen. Triosta tuli kvartetti. Uusi veri tuo aina tuoreita ajatuksia ja vie toimintaa eteenpäin.

Joku viisas sanoi joskus jossain: "Aikamme ongelma on se, ettei tulevaisuus ole enää sama, kuin se oli ennen". Ehkä liike on kuitenkin päämäärää tärkeämpää. Eli tässä olemme nyt, tulevasta ei tiedä vielä kukaan. Seuratkaamme sitä blogin sivuilta.

-Pekka-

Kvartetti k:ssa

Laskutaidoton vinguttajakin onnistui ylittämään it-kykynsä kirjautumalla osaksi tätä ajatustenvirtaa. Lisään soppaan "the saundin" etsimisen tarinaa harha-askelineen ja hienoisine onnistumisineen.
Ja joitakuita epämääräisiä ajatuksentynkiä milloin mistäkin. Vastuun jätän tekstiä tulkitseville, kirotusvihreineen, kuten savolaisia kuunteleville.

Pekan tiivistettyä esihistorialliset taustat, otan vapauden siirtää tarinan kulku Mökin historian osalta, joka sinänsä olisi jo vähintään romaanin arvoinen (jonkinasteinen novelli siitä on aikanaan syntynytkin ja pari demoakin), nk. nykyaikaan eli Tila 23:n jälkiteolliseen betoniyhteisöön.

Vuosituhannen vaihteen lähestyessä Mökki siirtyi paikallisen mattotuotannon ja erilaisten rakennusprojektien käyttöön ja joukkiomme päätyi evakkoon aiemmilta kesälaitumilta.

Yhteisten mielitekojen, ei ainoastaan oluen nauttiminen viihde-elektroniikan ympäröimänä,
äänekkään olemuksen takia oli etsittävä uusia tiloja sangen meluisalle harrastuksellemme.
Tarjolla oli monenmoista yhteistilaa yms. kommuunia kirjavalla varustuksella.
...ei hemmetti, niissähän olisi saattanut törmätä vaikka oikeisiin muusikoihin...

Lopulta löytyi muutaman kymmenen neliön betonisoppi, jonka ikkunasta siinsi, ennen lämpöeristeillä
peittämistä, perisuomalainen järvinäköala muistuttamassa itse kutakin ties mistä.
Ajoittaisia eriötilojen aiheuttamia hajuhaittoja kompensoi halpa vuokra ja suhteellisen läheinen sijainti.
Lämmönlähteeksi koivuklapien sijaan tuli modernisti sähkö, joka myös mahdollisti tilojen ympärivuotisen käytön.

Alkoi uusi aika...
(Kujeet säilyivät.)

Matka menneisyyteen, osa 3 "Mökin vuodet"

Soittotoiminta jatkui Mökin autenttisessa tunnelmassa. Myös pieni kyläyhteisö oli pannut merkille ruohottuneen pihapiirin kasvaneen aktiviteetin. Vähitellen, kuin mukaan liueten, muodostui Mökin toiminnan ympärille pieni piiri ihmisiä. Varsinainen soittotoiminta pysyi aina toiminnan focuksena, mutta mukaan liittyi ihmisiä mitä erilaisimmin vaikuttimin.

Merkittävimmät kehitysaskeleet otettiin laiterintamalla. Soittimet ja oheiselektroniikka elivät renesanssin aikaa, vaikka toiminnan budjetti perustui pääosin kesätöistä saatuihin ansioihin. Toki luovuuttakin käytettiin kaluston hankinnassa. Erityiskiitos tässä kyläkoulun musiikkiluokalle, joka myötämielisesti lainasi osan laitteista. Myös kalustukseen kiinnitettiin huomiota. Huutokaupan aarre oli 5 markkaa maksanut sohva, joka talkoovoimin saatiin soviteltua kapeasta oviaukosta uuteen kotiin. Sohvan ominaisuuksiin kuului avattava vuode, jossa nukuttiin pää jalkoja alempana. Todistetusti.

Muutamassa vuodessa Mökin toiminta vakiintui omiin uomiinsa, allekirjoittaneen pitäessä sitä jopa ympärivuotisena kotinaan. Vuodet vierittivät muita soittomiehiä ympäri Suomea, mutta Mökin vetovoima kesti kasvaneet etäisyydet helposti. Tuttu oli se näky, kun nurmettunut piha täyttyi matkamiesten autoista. Pian jo soitto soi ja vanhat hirret huokailivat. Viikonloppu oli alkanut.

Soittotaidotkin karttuivat hitaasti. Hyvin hitaasti. Toisaalta toiminta oli (ja on) hyvin vapaamuotoista, varsinaisia tavoitteita tai suorituspaineita ei orkesterilla ollut. Toisinaan ilta vietettiin demo -äänitteiden parissa, seuraava aamu tuloksia hämmästellen. Harrastuksessa vastakkain olivat aina käytettävissä oleva varallisuus/aika. Kauhun tasapainoa ylläpiti lisääntyvät opiskelu-, työ- ja perhevelvoitteet. Noilta ajoilta kertyi niin valtava määrä muistoja ja kokemuksia, ettei niiden kirjaamiseen riitä minkään blogin sivut. Hyvä niin.

-Pekka-

Matka menneisyyteen, osa 2 "Mökki 117"

Aloitteleva rokkibändi (tm) päätyi alkuvaiheiden jälkeen pieneen punaiseen hirsimökkiin, jonka paksut käsinveistetyt seinät kultasivat muistojen lisäksi akustiikan. Toteen jäi näyttämättä, että kumpaakaan olisi tuolloin osattu orkesterin toimesta erityisesti arvostaa. Toisaalta äänivallin rikkomiseen keskityttiin suurella menestyksellä.

Kuten kaikessa alkavassa toiminnassa, myös tässä alkoi väistämätön kehitys kulkea kohti omia polkujaan. Ensimmäinen merkittävä askel oli keinutuoli. Se kannettiin pois. Syntynyt tyhjiö täytettiin oitis äänellä. Huomattiin, että vaikutus oli merkittävä. Kannettiin ulos puulaatikko. Lipastoa pois vietäessä harrastus kohtasi ensimmäisen ulkopuolisen vastarinta-aaltonsa. Mökin hallinnollinen omistus-suhde oli toimintaa ajatellen epävarmalla pohjalla, joten ko. lipasto päätettiin kantaa ulos pimeällä. Operaatio onnistui.

Talvi ei ollut haasteista vähäisin. Piha- ja puhdetyöt jätettiin sikseen; eteiseen päässeet laskettiin sisään. Lämmitys sen sijaan vaati veronsa vanhan aitan puuvajasta, joka hupeni nopeasti tyhjentyen lopulta kokonaan. Yleisen edun ja soittimien säilyvyyden nimissä käyttöön otettiin toinen puuvaja. Se osoittautuikin huomattavasti laadukkaammaksi, puu ei loppunut missään vaiheessa ja harrastus saattoi jatkua.

-Pekka-

Matka menneisyyteen, osa 1 "alkuräjähdys"

Tila 23:n historia alkaa kaukaa jurakaudelta. Ajalta jolloin ei ollut edes nettiä, sen nykyisessä muodossaan. Tarkemmin, elettiin noin 80 -luvun puoliväliä. Kaikki alkoi häiriöstä kosmoksessa. Pienen kylälukion gravitaatiokenttään ilmestyi pahaa enteilevä pullistuma. Häiriö universumin pyhimmissä rakenteissa laajeni ja alkoi kuroutua itsensä ympärille. Kosmos korjaa kuitenkin aina virheensä, eikä salli poikkeamia sen hienoimpiin kudelmiin. Niin kävi tuolloinkin, ja singulariteetin armottoman kidan välttääkseen se synnytti itselleen vastavoiman. Syntyi aloitteleva rokkibändi.

Kaiken kohinan keskellä entropia lisääntyi, meteli kasvoi ja kosmos rauhoittui.

-Pekka-

Tila 23 Blogi perustettu

Näillä sanoilla, TILA 23 Blogi on perustettu 6.6.2005. Jatkoa seuraa.

-Pekka-