Omin käsin onneen

Syksy toi tullessaan soittoillat. Tomin poppoo kävi tunnollisesti kesälläkin treenaamassa, boheemit vuokranantajat harvemmin. Perinteisesti.

Vaan vähitellen alkoi tapahtua. Ensioireina kävimme Petterin kanssa siirtämässä 8-raiturin taltioita PC:n kovolle talteen. Monta vanhaa demoa -helmeä suorastaan- siirretiin varmaan arkistoon. Tai ainakin poistettiin studiosta. Homma vei useamman illan, mutta kannatti. Jäljelle jäi tyhjä raituri ja odottavan oranssina vilkkuva Record -nappula. Pari miehistön jäsentä suoritti vielä uroteon ja realisoi vuosien saatossa kertyneen virvoitusjuoma -vuoren.

Ja tuumasta toimeen. Uutta rainaa piti saada ja homma päätettiin vetää varman päälle. Kalentereihin vedettiin viivoja, soittajia suostuteltiin, uhkailtiin ja lahjottiin. Ja lopputuloksena lähes kaksi orkesteria kokoontui yhtäaikaa lauantai -illan viettoon. Laskutavasta riippuen paikalla oli puolen tusinaa kitaristia, pari basistia ja yksi rumpali. Voitte laskea, kuka oli yhtälön pienin yhteinen nimittäjä. Meille laskutaidottomille otin kuvan, pahin turvotus jo laskeneena ja (inho)realismi poispestynä.

Ilta oli hieno. Kaksi orkesteria erikseen, yhdessä ja sekamiehityksellä. Soitto soi, oluttakin oli, ja mikä parasta, yleisöäkin oli paikalla runsaslukuisesti. Lippuhintoja lienee syytä tarkastaa. Teemat vaihtuivat soljuvasti Iron Maidenista Neil Youngiin. Välillä painettiin Kaasua, tai moikattin Joe:ta. Isoilla miehillä oli pikkupoikien kivaa, ja se on paljon se.

Ilta ehti, ja kyyti tuli. Orkesterit siirtyivät ajassa eteenpäin, kuten rokkibändien kuuluukin, tyylikkäästi. Ja kuten aitojen rokkibändien tapoihin kuuluu, kohteeksi valitiin lähin baari. Tai no, lähimmästä tingittiin ja valittiin paras. Rokkitähtien tapaan vältimme putkaan joutumisen äärimmäisen täpärästi, mutta tästähän ei sitten puhuta, ettei iltapäivälehdet saa vihiä asiasta.

Kuten kaikilla vilpittömästi aidoilla asioilla on tapana, tämäkin ilta kohtasi rauhallisesti luonnollisen loppunsa. Riisuin rokkitähden raskaan viitan, pääsin kotiin kaakaomukin ääreen ja suihkuun. Ja sain shamppoota sormiini.

Vaan rumpalin kyynel ei ole koskaan katkera.

-Pekka-