Kesäroudari

Niitä on täällä taas.

Vaikka kesän helteet ovat jälleen tehneet parallaksin ja hypänneet Suomen yli kolmiloikkaa, ovat kesäroudarit jälleen ilmestyneet esiin kuin Feeniks-lintu sikarin tuhkasta. Aina samaan aikaan vuodesta, kun puiden lehdet alkavat taipua viimeisestä vehreydestään alaspäin ja puistojen käytäviltä lakaistaan myös alennusmatkan ostaneiden turistien äänet pois, sama ilmiö toistuu.

Ensin niitä ei juuri huomaa. Satunnaisesti suuren aaltoilevan yleisön seassa saattaa kuitenkin erottaa kiinteitä liikkumattomia pisteitä, jotka ovat kuin häivähdys tragediaa keskellä loistavinta komediaa. Ja vähitellen, kun katse tottuu hämärän ja etyylialkoholin yhdistelmään, ne alkavat suorastaan kilpailla lavalta tihkuvan glamourin ja loisteen kanssa. Kesäroudarit ilmestyvät.

Jokin selittämätön luonnonlaki pitää huolen siitä, etteivät kesäroudarit varsinaisesti lisäänny. Tai jos ne lisääntyvät, niiden lukumäärä ei oleellisesti kasva. Tieteellisesti tarkasteltuna geneettisen perimän siirtymättömyys onkin basso-sooloon verrattavissa oleva ihme. Myös kokeellisen tieteen kannalta molempien ilmiöiden toistettavuus aiheuttaa ongelmia.

Kesäroudarin kuvaaminen on aina luvanvaraista toimintaa. Anomukset tulee osoittaa tilaisuuden järjestäjille, lipunmyyjille tai ääritapauksissa järjestysmiehille. Näitä tulee kuitenkin pyrkiä välttämään, koska rauhoitettuna lajina kesäroudarikanta saattaa entisestään harventua. Kuvatessa on syytä käyttää laajakulmaa ja kaikkia tunnettuja suotimia. Myös molemminpuolinen koskemattomuus on tärkeää herkän egosysteemin ja mahdollisten tartuntojen vuoksi. Ruokkiminen on luonollisesti kiellettyä.

Kesäroudarikannan säilyttämiseksi -tai jopa elvyttämiseksi- ei ole paljonkaan tehtävissä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jokainen maksettu pääsylippu ja kopioinnin sijaan ostettu tallenne edesauttavat herkän lajin mahdollisuuksia ja vahvistavat sen luontaista ravintoketjua.


-Pekka-